
Toimintaamme kuuluu laadukkaiden suomalaisten puoliveristen kasvattamisen lisäksi myös erilaiset kilpailut. Yleisimmin järjestämme koulu- ja esteratsastuskilpailuja, mutta silloin tällöin kalenteristamme löytyy myös muiden lajien kilpailuja. Järjestämme myös NJ:n alaisia näyttelyitä, jotka ovat yleisesti avoinna vain (suomalaisille) puoliverisille. Mutta tietysti aina joskus pidämme myös useammalle rodulle avoimia näyttelyitä. Näyttelyissä tuomaroivat aina NJ:n kouluttamat puolueettomat tuomarit, ja muiden kilpailuiden tulokset arvomme aina puolueettomasti, omia hevosiamme suosimatta, arvontakoneella.
Kilpailut järjestetään aina sään mukaan joko sisällä maneesissa tai jommallakummalla kentällä. Kilpailuja tulee välillä todella kovaa tahtia, ainakin silloin kuin Milja innostuu niitä tosissaan pitämään. Joskus taas saattaa olla hieman pidempiä taukoja, jolloin ei niitä kilpailuja tunnu millään saavan aikaan. Tallin omat hevoset ovat yleensä painottuneet joko este- tai kouluratsastukseen ja niitä näkeekin usein kilpailemassa niin tallin omissa, kuin muiden tallien järjestämissä kilpailuissa.
Me tietenkin mietimme aina kisavieraiden, sekä kilpailijoiden parasta, joten kisapaikalle on mahdollista tulla etuajassa ja meiltä on mahdollista vuokrata pihatto- tai tarhapaikka omalle/omille hevosilleen. Kisapaikalta löytyy myös aina pieni buffetti, josta katsojat voivat ostaa mieluisaa pikkupurtavaa ja kilpailijoille tarjoamme aina ilmaiseksi välipalaa buffetistamme.
|
|
|